torstai 22. joulukuuta 2011

Kylmä paikka sydämessä

Tom Piccirillin tiukka noir-jännäri.

Amerikkalainen Tom Piccirilli on 1990-luvun alusta kirjoittanut ja lukuisia palkintoja voittanut kauhukirjailija, jonka teoksia on ilmestynyt niin pieniltä nyrkkipajoilta kuin isoilta taloiltakin, kuten Pocket Booksilta ja Leisurelta. Suuri osa Piccirillin teoksista on ilmestynyt pokkareina, sekä perinteisinä kioskikokoisina että isompina ns. trade paperbackeina. Piccirillin lajityyppeihin kuuluu myös länkkäri, kuten todistaa kulttimaineessa oleva synkkä Grave Men (2002).
Piccirilli on 2000-luvun aikana debytoinut myös rikoskirjailijana. The Cold Spot (2008) mahtui hyvin sekaan muiden saman ajan keikkakuskeista kertovien romaanien sekaan - Duane Swierczynskin Keikkakuski eli The Wheelman (2007, suom. 2009) ja James Sallisin Drive eli Kylmä kyyti (2005, suom. 2009) ovat erinomaisia vertailukohtia, eikä Piccirillin romaani kärsi vertailussa ollenkaan.
The Cold Spot alkaa tylysti: päähenkilö, teini-ikäinen keikkakuski Chase, katsoo vierestä, kun hänen isoisänsä, kovaksikeitetty rikollisjoukon johtaja, ampuu yhtä omista jengiläisistään päähän kesken korttipelin. Virallinen syy - tyypillä oli mikrofoni - ei tyydytä Chasea ja tämä erkaantuu isoisästään ja tämän joukoista ja yrittää elää omaa elämäänsä rauhallisesti ja rehellisesti USA:n eteläosissa. Menneisyys kuitenkin saa Chasen kiinni, ja oman elämän tragediat ajavat hänet koston tielle.
Piccirilli kirjoittaa kylmänviileästi ja tiiviisti, mutta hänen proosassaan on silti paljon tunnetta ja paloa. Lukija samaistuu Chaseen tämän oudosta elämänkohtalosta huolimatta. Loppuluvuissa lukija toivoo samaan aikaan, että kosto sekä onnistuu että epäonnistuu. Sivullisia uhreja syntyy kuin väkisin, eikä Piccirilli missään vaiheessa erehdy hehkuttamaan koston puolesta. Mikään Mack Bolan -henkinen vigilanttiromaani tämä ei missään nimessä ole.
Piccirilli on kirjoittanut The Cold Spotille kaksi jatko-osaa, joista ensimmäinen The Coldest Mile ilmestyi 2009 ja toinen, The Cold and the Dead, on vielä julkaisematta. Piccirillin muita rikosromaaneja on myös kehuttu, varsinkin Shadow Seasonia (2009), jossa inspiraationsa kadottanut kirjailija kamppailee löytääkseen uutta intoa elämäänsä.
Juri Nummelin
Tom Piccirilli: The Cold Spot. Bantam 2008.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti