Pesäpallomurha askarruttaa

Paul Austerin varhaisteos on jäntevä dekkari.

Nykyään yhden menestyneimmän amerikkalaisen nykykirjailijan Paul Austerin uran alku 1970-luvulla ei ollut paras mahdollinen. Tehtyään kaikenlaista epäonnista ja pienipalkkaista kirjoittajan sekatyötä Paul Auster päätti kirjoittaa dekkarin. Hän kertoo muistelmateoksessaan Hand to Mouth (1997) lukeneensa kovaksikeitettyjä amerikkalaisia dekkareita ja pitäneensä niistä sen verran, että päätti kokeilla onneaan. Tuloksena oli Squeeze Play -niminen pesäpalloaiheinen dekkari, jossa yksityisetsivä Max Klein selvittää entisen huippupelaajan ja nykyisen poliitikon murhan.
Austerin epäonni jatkui pitkään. Käsikirjoitus valmistui jo 1978, mutta kesti neljä vuotta ennen kuin se julkaistiin.
Kirjan julkaisi alun perin Alpha/Omega -niminen pienkustantamo, joka Austerin mukaan onnistui julkaisemaan vain kaksi kirjaa – hän ei muistelmissaan kerro, mikä toinen kirja oli. Austerinkin kirjan kanssa kustantamo oli epäonnekas: firma oli juuri menossa konkurssiin, kun Squeeze Play oli tulossa markkinoille. Austerin dekkaria saatiin hädin tuskin muutamaan kauppaan, kun firma meni nurin. Auster väittää muistelmissaan, että hänen kirjansa lojuvat vieläkin laatikoissa jossain varastossa jossain päin New Yorkia.
Alpha/Omega -painos ilmestyi 1982 ja Auster oli – jälleen kerran – menettää toivonsa kirjailijan uran suhteen. Hän koetti myydä kirjaa muille kustantamoille, ilman tulosta, kunnes 1984 hän päätti kokeilla vähempiarvoisena pitämäänsä pokkarikustantamoa Avonia. Kustannuspäätös tuli kolmessa päivässä ja Squeeze Play ilmestyi uudestaan vuonna 1984, vuotta ennen New York -trilogian ensimmäistä osaa, Lasikaupunkia.
Squeeze Play on hyvä kirja. Siitä jo huomaa, että Auster oli jo nuorena, vaikkakin tuolloin epäonnistuneena kirjailijana ammattimies. Tarina kulkee sujuvasti eteenpäin ja henkilökuvaus on onnistunutta, paikoin jopa tuoretta. Suurin ongelma on se, että Auster ei ole riittävästi selvittänyt itselleen, onko hänen sankarinsa Max Klein kovaotteinen kaveri vai pehmeä tapaajaisä. Kiinnostavaa joka tapauksessa on, että Auster kirjoitti jo vuonna 1978 dekkarin, jonka päähenkilö kamppailee epäonnistuneen avioliittonsa kanssa. Nykyään tällaiset kuvaukset ovat rikosromaaneissa, myös yksityisetsiväkirjoissa, tavallisia.
Harmillisesti Auster ei muistelmateoksessaan paljasta suosikkejaan. Hän kertoo lukeneensa dekkareita paljonkin (ja niiden vaikutuksen huomaa monista hänen ”vakavammista” romaaneistaan, ei vähiten New York -trilogiasta, jossa kirjailija käyttää hyvin paljon yksityisetsivädekkarien kliseitä ja stereotypioita), mutta lukijan tehtäväksi jää arvailla, keiden kirjoittamia ne ovat olleet. Veikkaisin ainakin Ross Macdonaldia, Arthur Lyonsia ja Roger L. Simonia, mahdollisesti myös 1977 esikoisensa julkaissutta Marcia Mulleria.
Squeeze Playn kaksi ensimmäistä painosta ovat keräilykappaleita. Varsinainen ensipainos on tietysti harvinaisin – näyttää siltä, että kaikki antikvaarikauppiatkaan eivät tiedä, että Avon-painos ei ole ensimmäinen. Abebooks.comissa oli joulukuussa 2002 [silloin kun tämän artikkelin ensimmäistä versiota kirjoitettiin - toim. huom.] myytävänä yksi kappale Alpha/Omega -painosta ja sen hintapyyntö oli 2500 dollaria! Avon-painosten hinnat vaihtelivat paristakymmenestä dollarista 175 dollariin. Kirjaa ei ole ikinä julkaistu omana niteenään Paul Austerin nimellä, vaikka 1990-luvulla siitä ottivat painoksia sekä Penguin että Faber & Faber. Helposti sen lukee Austerin mainitusta muistelmateoksesta, jossa on mukana myös Austerin varhaisia näytelmiä – niissä on samanlaisia dekkariaineksia kuin Austerin myöhemmissä romaaneissakin, mutta absurdeiksi muuttuneina.
Sääli, että 1984 Suomessa ei juuri enää julkaistu kioskidekkareita. Houkuttelevaa olisi ajatella, että Squeeze Play olisi täällä käännetty vaikkapa Manhattan-sarjassa tai että Viihdeviikarit olisi ottanut sen toimintakirjojensa rinnalle.
Juri Nummelin
Juttu ilmestynyt aiemmin Pulpissa 1/2003.